Runeberg-palkinto 2011

Runeberg-palkinto on sanomalehti Uusimaan, Porvoon kaupungin, Suomen Kirjailijaliiton, Suomen arvostelijain liiton ja Finlands Svenska Författareföreningin kirjallisuuspalkinto. Palkinto on perustettu vuonna 1986.

Palkinnon suurus on 10 000 euroa. Palkinnon maksavat yhdessä sanomalehti Uusimaa ja Porvoon kaupunki.

Vuoden 2011 Runeberg-palkintoa tavoitteli yhteensä kahdeksan teosta: kaksi runokokoelmaa, kaksi romaania, kaksi novellikokoelmaa ja kaksi esseekokoelmaa. Voittajan valitsi kolmihenkinen raati.

Esiraati valitsi palkintoehdokkaat 209 teoksen joukosta. Esiraatiin kuuluivat kriitikko ja KirjaIN-lehden päätoimittaja Ville Hänninen, kirjailija Anne Leinonen ja tutkija Mia Österlund Åbo Akademista.

Voittajan valitsi toinen kolmihenkinen raati. Palkintoraatiin kuuluivat kirjailija, suomentaja ja sanataiteen opettaja Jyrki Vainonen, tutkija ja suomentaja Anna Helle ja kulttuuritoimittaja Philip Teir. Voittaja julkistettiin Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2011.

Sääntöjen mukaan Runeberg-palkinto myönnetään Suomen kansalaiselle tai vakituisesti Suomessa asuvalle henkilölle tunnustukseksi ansioista kaunokirjallisuuden alalla. Palkinto on suunnattu ennen muuta romaani- ja novellitaiteen sekä runouden edustajille, mutta voidaan raadin harkinnan mukaan myöntää myös väljemmin. Se on tarkoitettu tukemaan laatukirjallisuutta, mutta myös antamaan uusia aineksia kirjalliseen keskusteluun ja virkistämään Runebergin päivän viettoa.

Vuoden 2011 Runeberg-palkinnon voittaja:

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni (Teos)

(novelleja)

"Mistä tämä tarina oikeastaan alkaa? Se alkaa vasta myöhemmin, siitä hetkestä, kun pyysit minua kirjoittamaan kaiken ylös. Kaiken sitä edeltävän olen vain yrittänyt muistaa. Mutta linnuilla on hyvä muisti, me emme unohda.”

Nuori mies etsii kohtaloaan sudenkorennoista, vaatekaapissa piileskelevä tuntematon vie Matildan elämän ja herra Gordon päätyy hoidettavaksi lintujen sairaalaan. Tiina Raevaaran En tunne sinua vierelläni on novellikokoelma, jonka surrealismiin kallistuvat tekstit kaappaavat lukijan vierailulle ihmisen ja luonnon yhtymäkohtiin, uniin ja alitajuntaan, kuoleman ja elämän kiertokulkuun.

Raevaaran esikoisromaani sai kiitosta poikkeuksellisesta jännitteestä, kauniista kielestä ja sydämeenkäyvästä sanomasta. Raevaara hallitsee myös proosan lyhyen muodon: neljäntoista novellin kokoelmassa hän asettaa valokeilaan ihmismielen ja sen realiteetteja hajottavat voimat. Vierauden ja ikävän tunteet yhdistyvät nerokkaasti kuulaaseen kieleen ja erilaisiin kertojiin, joista kukin haluaa tavoittaa itsensä tai vierellään olleen toisen ennen kuin on liian myöhäistä.

En tunne sinua vierelläni on kiehtova, pelottava ja kaunis kirja.




Muut ehdolla olleet kirjailijat / teokset olivat:

Eva-Stina Byggmästar: Vagga liten vagabond (Söderströms)     (runoja)

Jos parisuhde vanhan kliseen mukaan on yhteinen taival häistä hautaan, on kahden naisen välinen rakkaus loputtoman ihanaa kulkureiden valssia. Näin ainakin Eva-Stina Byggmästarin runokokoelmassa Vagga liten vagabond, joka päättää runoilijan "rakkaustrilogian".
Runotytöt matkustelevat sadun jänniin ja eksoottisiin paikkoihin ja vaipuvat tavan takaa toistensa syleilyyn - joko lepoa etsien tai kiihkosta haljeten. Uudessa kokoelmassa taatelit saattavat pudota puusta aamiaisteekuppiin tulppaanipuiden ja hibiskusten kukkiessa.
Kaukomatkailu on vain näennäistä: porstuassa rivissä odottavat matkalaukut ovat metafora sellaiselle elämänasenteelle, jossa seikkailuihin ei tarvitse matkustaa, koska ne ovat kotonakin mahdollisia runon ja rakkauden kukkiessa.
Matkalaukkuja tärkeämpinä kuvina ovat "karttapallot" ja "atlaskirjastot", joiden innoittamina mielikuvitusmatkat tehdään.

Olli Jalonen: Poikakirja (Otava)

(romaani)

Kertomus 1960-luvun Suomesta koulupojan silmin on hypnoottinen lukukokemus.

Olli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee kaverien kanssa omatekoisia pommeja. Sisaria on neljä, Anna-Liisa ja kaksoset ovat vanhempia, Pienivuoden nuorempi. Pieni ei käy koulua ja on erilainen kuin muut. Kuusikymmenluvun todellisuuteen kuuluvat jatkosodan arvet yhtäitsestään selvästi kuin Animalsin House of the Rising Sun. Suurvaltojen Mars-lennot muovaavat poikien tajuntaa siinä missä opettajan Suur-Suomi-fantasiat.

Koulupojan yhtä aikaa universaaliin ja aikaan sidottuun maailmaan kuuluvat niin tytöt ja rakkaus kuin välituntien armoton kenttäoikeus. Linja-autossa matkaa näyttelyvalas, haudat sortuvat sorakuoppaan. Kaikki on totta ja läsnä, eikä salaisuuksia paljasteta kenellekään.

Pekka Manninen: Kiimakangas (WSOY) 

(romaani)

Kansakuntaa jakanut sota on päättynyt, ja lääketieteen opiskelija Johannes Smultter nauttii täysin voimin nousukautta elävän Helsingin dekadentista menosta. Hän kirjoittaarunoja, laatii reklaameja, tutustuu rahantekoon pörssissä ja viihtyy piireissä, joissa suunnitellaan poliittisia attentaatteja.

Koskettavinta on kuitenkin muisto Gitasta, kapinallisesta tytöstä, joka ei ottanut vastaan Johanneksen sormusta. Kun Johannes löytää kaksoisveljensä, punaisten puolelle siirtyneen Antin ja Gitan kirjeenvaihtoa, välirikon syyt käyvät entistä hämmentävämmiksi.


Kovaotteinen Etsivä Keskuspoliisi jahtaa salahankkeiden suunnittelijoita, mutta rotututkimus suomalaisten kallonmittojen selvittämiseksi pelastaa nuorukaisen Pohjanmaalle. Unenomaisella tavalla tapahtumat kiertyvät kohti outoa, kartaltakin poispyyhittyä Kiimakankaan kylää, jonne paikalliset välttelevät matkaamasta. Löytyvätkö sieltä vastaukset kysymyksiin, jotka eivät anna Johanneksen levottomalle mielelle hetkenkään rauhaa?

Kiimakangas on televisio- ja radiotoimittaja Pekka Mannisen ensimmäinen romaani. Johanneksen kujanjuoksen taustaksi Manninen luo osuvan, omaperäisen ajankuvan 1920-luvun Suomesta.

Tommi Melender: Kuka nauttii eniten  (Savukeidas)

(esseitä)

”Mikään kirja nimittäin ei ole alhainen (tai vaarallinen) jos se on hyvin kirjoitettu” toteaa viime vuonna romaanillaan Ranskalainen ystävä Finlandia-palkintoehdokkaana ollut Tommi Melender (s. 1968) esseekokoelmansa Kuka nauttii eniten nimiesseessä.

Melenderin tuoreen teoksen kohdalla ei tällä kriteerillä ole pelkoa alhaisuudesta tai vaarallisuudesta, sillä se on todella hyvin kirjoitettu. Teoksen seitsemässä eri esseessä Melender käsittelee niin postmodernia kirjallisuutta kuin jääkiekkoa ja pyrkii tarjoamaan toivoa, lohtua ja ymmärtämystä ”toisen maallistumisen maailmassa, jossa sekä uskonnolliset että sekulaariset traditiot ovat haipuneet ja jäljellä on enää taloudellisia pyyteitä ja seksuaalisia haluja”.

Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet (Savukeidas)

(esseitä)

"Halu on nautinto itsessään, tarve on puute- ja hätätila."

Antti Nylénin kaivattu, toinen esseekokoelma tutkii Nicoa, Anna Abreuta, pelastumisen mahdollisuutta, takapuolta, Robert Bressonia, uskontoa ja uskonnottomuutta. Vapaasti polveilevat esseet ovat usein itsepäisiä ja aina tunteellisia. Ne vaativat näkemystä myös lukijalta.

Nylén (s. 1973) on helsinkiläinen kirjailija, jonka esikoisteos Vihan ja katkeruuden esseet sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon ja suitsuttavaa kritiikkiä. Se lienee myös 2000-luvun myydyin kotimainen esseekokoelma.

Halun ja epäluulon esseet ei ole "vaikea toinen kirja" vaan lisää sitä samaa.

Harry Salmenniemi: Texas, sakset (Otava) 

(runoja)

Nuoren runoilijan mestarinäyte kyseenalaistaa runoilmaisun rajat.

Avantgardistisen ilotulituksen lähtökohtana on flarf-runous, jossa runoja koostetaan internetin hallitsemattomasta tekstiromusta sekä lehtien ja tv-ohjelmien materiaalista. Sadat riitasointuiset äänet risteytyvät arvaamattomin tavoin tekijän omien kirjoittajanäänien kanssa. Vuoroin lyyrisen kaunis, vuoroin karmaiseva runoteos sisältää fantasiaproosaa, lääkereseptejä, poliittista retoriikkaa, rukouksia ja pikku-uutisia. Valtava runoelma vuorottelee minimalismin ja lumivyörymäisen runsauden välillä.

Miina Supinen: Apatosauruksen maa (WSOY)

(novelleja)

"En puhu tätä siksi, että usuttaisin teitä tekemään lampunvarjostimia ihmisistä. Se on monessa mielessä laitonta ja moraalitonta, ja ongelmallista tekijällekin, mutta en näe mitään syytä olla nauttimatta jo olemassa olevista lampunvarjostimista; nehän eivät enää palaudu ihmisen päälle."

Apatosauruksen maa on paikka, jossa kartat valehtelevat ja navigaattorit tilttaavat.

Siellä vahtimestari joutuu tekemään tuttavuutta muurahaistilataiteen ja rustiikkia metsästävä antiikkikauppias ostos-tv-rojun alle hautautuneen perheen kanssa.

Siellä leivotaan elinvoimakakku ja tapetaan sapelihammastiikereitä mahdollisimman äänettömästi, ettei vauva herää.

Jos ei utopistin lailla eksy viidakkoon, katoaa todennäköisesti perheeseen tai parisuhteeseen. Absurdi lyhytproosakokoelma ylittää naurattamisen rajat terävillä huomioillaan ja inhimillisellä lämmöllään.